maanantai 19. huhtikuuta 2010

Sairaalaelämää

Lauantaina pääsimme vihdoin kotiin sairaalasta! Nyt onkin sopiva aika muistella sairaala-aikaa ensimmäisten kotipäivien jälkeen.

Synnytysosastolla oli ennätysruuhkat ja viihtyisäksi reissua ei voi kuvailla, niinpä äiti oli jo ihan täynnä osastolla oloa. Osastolla ei ollut hetken rauhaa missään ja nukkuminenkaan ei onnistunut neljän hengen huoneessa jatkuvassa metelissä. Onneksi isä oli aloittanut isyysloman ja oli joka päivä äidin tukena osastolla, yhdessä oli mukavaa opetella vauvan hoitoa. Alunperin kotiutumista oli suunniteltu sunnuntaille, mutta hyvin leikkauksesta toipunut äiti ja imemään oppinut lapsi olivat jo päivää aikaisemmin valmiita lähtemään.

Kuvia sairaala-ajalta.

Isi tapaa tyttärensä ensimmäistä kertaa n. 10 minuutin iässä.
Ensimmäinen kuva otetaan saman tien.


Isi tutustuu pienokaiseen äidin ollessa vielä heräämössä.


Lääketokkurainen äiti ja n. 4 tuntia vanha vauva
tapaavat ensimmäisen kerran.


Äidin ja isin kulta syntymän jälkeisenä aamuna.


Onnellinen perhe odottelee kotiinlähtöä.


Vauva lähtövalmiina suureen maailmaan.

1 kommentti:

  1. Voi, mikä ihana prinsessa! <3 Piti tulla heti kurkkimaan, kun osite tuli viestillä.

    Meillä ollaan pienessä flunssassa, josta toivottavasti toivutaan viikonloppuun mennessä, että päästään pienokaista livenä ihailemaan.

    -heidi

    VastaaPoista