tiistai 15. helmikuuta 2011

Isi-Ukkosen kanssa kotosalla

Päivitämpä minäkin vuorostani tätä blogia kun nyt Miljan kanssa kotona päivät olen.
Edellisestä kirjoituksesta onkin aikaa jo vierähtänyt useampi kuukausi ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Johanna on nyt ollut reilu kolme viikkoa töissä, ja minun on tarkoitus olla koti-isänä kesäkuun loppuun. Hyvin meni tämä koti-ihmisen muutos, vaikka etukäteen epäilyttikin hieman. Ainoastaan muutaman kerran on Milja ilmaissut mieltään kovaäänisesti kun Johanna on tullut töistä kotia.

Täytyy sanoa, että koti-isän päivä on täysin erilainen kuin työssä käyvän (ja varsinkin vuorotyöläisen) työpäivä. Mutta ei negatiivisessa mielessä. On tämä kuitenkin sellainen mahdollisuus, että en olisi halunnut jättää käyttämättä. :)

Seuraavassa pieni otos kuvien muodossa, mitä edellisen neljän kuukauden aikana on tapahtunut.



Joonas-enon sylissä leikkimässä lokakuun lopulla.



"Mitä äiti ja isi? Nää uudet kuulosuojaimet toimii tosi hyvin!"



Ei oikeen Milja sovi enää lelukaareensa. Marraskuun alkua.



Jyväskylässä kummien luona kurpitsoja valmistamassa.



Edelleen Jyväskylässä muikeilemassa kuvan ottajalle.



Isänpäivälounaalle lähdössä Fransmanniin.



"Onko jo tarpeeksi leveä hymy?"



Jokalauantainen rutiinimme vauvauinti.



Äidin kanssa junamatkalla Helsinkiin marraskuun lopulla.



Muikistelua olohuoneen lattialla joulukuun alussa.



Milja oppi konttaamaan 5.12.



Ja portaidenkin kiipeäminenkin onnistuu, mutta vain ylöspäin. :)



Äidin tukkaa on kiva maistella.



"Näin paljon lahjoja, vaikka en kerennyt olemaan edes koko vuotta kiltti."



Tällaisia sieltä paljastui, paljon kivaa ja hyödyllistä.



Milja leikkii joululahjaksi saamallaan legokissalla.



Seisomaan Milja nousi ilman tukea 2.2.



Rokkisauruksia kuuntelemassa 5.2.



Nättinä tyttönä uuden hiuspannan kanssa.


Ps. Kävely sujuu jo hyvin taaperokärryn kanssa, ja ilmankin muutama askel onnistuu. Kuvat myöhemmin. Ja ehkä se "äiti"kin on jo suusta lipsahtanut, (ainakin vanhemmat uskoo niin) :)

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Syysulkoilua, hassuttelua ja puolivuotispäivä.

Ohhoh, miten aika meneekin nopeasti! Meidän vauva on jo puolivuotias, iso tyttö. Puolivuotisneuvolassa mitoiksi saatiin 9305 g ja 65,7 cm eli ruoka pienelle maistuu hyvin... :) Ja äidin selkä huutaa hoosiannaa!!!

Ulkoilusta meillä tykkää koko perhe, oikein huomaa miten Milja on aina ulkoilun jälkeen hyvällä tuulella ja aikustenkin mieli virkistyy.



Kävelyretki lähiympäristössä syyskuun ruskaa ihailemassa, onneksi ihan läheltä kotia löytyy kivoja polkuja!



Isi keksi pienelle hauskan hatun, ja koko perhettä nauratti!



Milja "lukee" eteisen mattoa.



Retki kirkkokiville, maisemat oli upeat! Niitä oli mukava isin kanssa tutkia.



Matka taittui mukavasti polkuja pitkin äidin kyydissä.



Voi juku, mistä näitä tällaisia värikkäitä juttuja on tänne maahan tullut?



Jokohan Milja voisi keinua, puolivuotispäivään on muutama päivä? Hauskaa näyttää olevan!



Puolivuotispäivän aamu!



Jee, joko mä oon niin iso että saan olla syöttötuolissa? Jipii!
Tää vois olla se "virallinen" puolivuotis potretti.



Perjantai 15.10., ihan kuin olisi jo oikea talvi?



Uutta pulkkaa piti vahän sunnuntaina takapihalla testata, ei kyllä oikeen hyvin luistanu!



Voi möllötys, ehkä tää on hauskempaa sitten kun on enemmän lunta!

lauantai 25. syyskuuta 2010

Kesäelämää, vähän syksynkin puolelle!

Kameroiden muistikortit on nyt tyhjennetty, se tietää uusia kuvia blogiin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa!

Tällähetkellä meillä hiukan väsy painaa, Milja heräilee edelleen yöllä n. 3 kertaa syömään, joten yöt on aika katkonaisia. Päivät on kuitenkin helpottuneet ja pikkuhiljaa saattaa saada jotain tehtyäkin kun Milja on hereilla. Sehän viihtyy välillä hetken lattialla itekseenkin!

Elämä pienen tytön kanssa on ihan mahtavan ihanaa, koko ajan pieni oppii uusia taitoja ja sitä on mukavaa seurata. Viimeisin uusi asia taitaa olla kiljuminen kovaa ja korkealta siten, että äidin ja isin korvat meinaa haljeta!

Kuvia heinäkuun alusta eteenpäin:


Heinäkuun helteillä omalta pihalta on etsitty varjopaikka.



Heinäkuun lopulla "omalla" leikkipaikalla keinumassa, keinuminen on mukavaa!



Pienenpieni retki lähimetsään, tammenlehdet on jännittäviä. Voisikohan näitä syödä?



Isin sylissä on hyvä ihmetellä veden liikkeitä.



Sonjan sylissä katsellaan kaukaisuuteen.



Pienikin osaa nauttia rauhallisesta löhöilystä aurinkotuolissa, olis kyllä voinu olla vähän vähemmän kuuma!



Asuntomessujen jälkeen suuntana oli Amarillo, pienellä oli kyllä vielä omat eväät, mutta hienosti jaksoi olla vanhempien ruokaillessa!



Elokuussa isin jo mentyä kesäloman jälkeen töihin leikitään olkkarin lattialla, huomaa kuvaan sattunut telkkarin teksti... :)



Hiukan testailtiin uutta syöttötuolia, vaikka Milja ei vielä saisi istua. Maissinaksu maistui tässä hyvin!



Tälläkertaa leikkeihin on päässyt Valtteri-virtahepo ja Nestori-norsu, lattialla viihdytään jo aika hyvin kun oman navan ympäri pyöriminen on opittu syyskuun alussa!


Ja sitten tuoreita kuvia tältä viikolta:


Vielä Milja ei pääse eteenpäin, mutta peruuttaminen onnistuu... Lapsi ehti maanantaina portaiden alle kun äiti keräsi tavaroita ulkoilua varten.


Pikku-nuhanenä tutkii ruohon kasvua. On paljon mukavampaa ulkoilla kun välillä pääsee tutkimaan maata, eikä tarvitse koko ajan nököttää vaunuissa!



Milja auttaa miehiä rakennuspuuhissa.



Luonnon ihmeitä tutkimassa.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Elämää...

Se on kesä nyt ja koko perhe lomailee. Niinpä on taas aikaa laittaa uusia kuvia edellisen kuukauden ajalta. Kuvista sen huomaa kuinka mahdottoman paljon meidän pieni on kasvanu, ja olihan keskiviikon neuvolassakin painoa jo 5105 g ja pituutta 57,3 cm eli melkeen kaks kiloa ja kymmenen senttiä syntymämitoista... :)


Eka nimipäiväni ja lahjaksi saamani lelukaari, tää on tosi kiva!



Reissussa Veikkolassa 24.5., Tiina-tädin kanssa aamupalapöydässä... :)



Kummeilta lahjaksi saatua puuta istuttamassa mökille, uni vaan maistui koko ajan.



30.5. mekkoon puettuna nautiskelen sängyllä.



Automatkailua dinosaurus-haalarissa ja uusissa aurinkolaseissa.



20.6. vatsallaan köllöttelyä sohvalla, päätä jaksaa jo kannatella niin hyvin että vatsallaankin on mukavaa.